Olen Markku – neljännen polven perheyrittäjä ja koulutukseltani KTM. Olen asunut, työskennellyt ja opiskellut Saksassa ja Yhdysvalloissa yli kymmenen vuotta. Meillä on kaksi, jo aikuista, lasta ja olen myös kohtuu tuore isoisä.

Ehdokkaana minulla on kolme tärkeintä teemaa, sellaisia joita uskon osaamiseni kautta pystyvän parhaiten edistämään Suomen ja suomalaisten parhaaksi: Talous, talous, talous. Blogissa eli markun mietteissä käsittelen taloutta ja EU:ta erityisestä kolmesta vinkkelistä:

1) Vihreä siirtymä ja sen mahdollisuudet,

2) Turvallisuus ja uudet investoinnit puolustusteollisuuteen ja

3) Enemmän hyötyä EU:sta eli miten saamme EU-rahan tuottamaan

EU:lla on kiire päivittää puolustusteollisuutensa

USA:n 60 miljardin dollarin tukipaketti voi olla viimeinen pitkään aikaan ottaen huomioon syksyn vaalit - [...]

1 Comment

Tuhat miljardia

Tuhat miljardia on jaossa EU:n vihreän kehityksen ohjelmassa. Nyt me jätämme rahaa Brysseliin, nin ei [...]